Perjantaina 9.6. juhlitaan 50-luvun tyyliin

Tyyli ei tunne aikaa – mutta tunteeko aika tyylin?

Nyt dandyvaatteet esiin ja kellohameet heilumaan! 50-luku odottaa meitä. 

Perjantain iltajuhlan aiheena Espoossa on 1950-luku. Ohjelmassa on kaikenlaista siihen viittaavaa.

Sinulla on vielä aikaa penkoa vaatekaappejasi tai vaikka äidin, isän, isovanhempien vaatekaappeja.

Lauantain iltajuhla

Juhlaillallisella asuna on tumma puku tai smokki Lions-ansiomerkkeineen tai kansallispuku. Smokki on yleensä musta. Kesäaikaan (1.5. – 30.9.) se voi olla myös valkoinen.

Jos haluat paneutua 50-luvun tunnelmaan asua myöten, seuraavassa hivenen vinkkejä 1950-luvun tyylistä.

Mitä muodissa tapahtui 1950-luvulla?

Lions-liiton ensimmäisen vuosikokouksen aikaan sodasta oli kulunut vajaat kymmenen vuotta. Elettiin kuitenkin aikaa, jolloin haluttiin päästä sodan harmauden varjosta, ja varsinkin naiset halusivat olla kauniita ja vietteleviä.

Naiset saattoivat valita tiukasti istuvan mekon tai hameen, jossa oli tiukka yläosa ja levenevä hame, korostamaan vyötäröään. Jo sodan loputtua Dior loi muoti-ilmiöksi korsetin muotoilemaan vyötäröä ja tätä kesti 1960-luvun alkuun.

Mekot ja hameet ulottuivat aina polvien alapuolelle. 50-luvun puolivälissä alkoi näkyä myös naisilla housuja joko capri-pituisina tai pitkinä leveälahkeisina housuina. Vyötärö oli tietysti housuissakin tiukka. Korkokengät täydensivät eleganssin ja myös asusteet olivat tärkeitä. 1950-luvulle oli ominaista leveälinjaisten hattujen, hansikkaiden ja värillisten silmälasien käyttö. Helmikaulakorut ja -rannekorut olivat yleisimpiä koruja.

Filmitähti James Dean vaikutti miesten muotiin. Levi´s-farkut olivat todella “in”. Niiden kanssa käytettiin mustia tai valkoisia paitoja ja mustia rokkityylisiä nahkatakkeja. 

Tuon ajan herrasmiesten (lue dandyjen) perusvaatteet olivat kuitenkin puvut, joissa oli leveät yksiväriset, raidalliset tai ruudulliset housut, liivit, valkoiset puuvillaiset paidat, solmio ja rintataskunenäliinat, jotka ovat nykyisinkin muodissa. 

Miehet käyttivät usein myös henkseleitä, käsineitä, hattuja tai baretteja.  Kenkien oli oltava Oxfordit, Broguesit ja mokkasiinit.

Miehille juhlapukeutuminen on siis tälläkin kertaa naisia helpompaa, sillä smokkeja käytettiin 50-luvullakin. Jos kuitenkin päätät tällä kertaa hylätä smokin tai tumman puvun, uskaltaudu rohkeasti kokeilemaan yllä olevien vinkkien pohjalta erilaisia asusteita – ainakin perjantai-illan rockabilly-juhlissa.


Tervetuloa nauttimaan 50-luvun tunnelmasta!